Tonnikalamureke ja vihreää kastiketta

Valmistusaineet

4 annosta
2 x 160 g Rio Mare ‑tonnikalaa oliiviöljyssä
3 perunaa
2 lusikallista parmesaanijuustoa raasteena
2 munaa
iso oksa persiljaa
3 anjovisfilettä
1 lusikallinen kapriksia
125 g paksua jogurttia
30 g extra virgin ‑oliiviöljyä
tuoreita salaatinlehtiä
suolaa

Stampa Ricetta

Jaa resepti

Kerro kavereille

Käytettävä tuote

Tonnikala oliiviöljyssä

Lisää

Valmistusohje

    1. Keitä, kuori ja soseuta perunat. Siirrä perunasose kulhoon, lisää 1 muna, parmesaanijuusto ja hyvin valutettu tonnikala.

    2. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pilko tonnikala haarukalla hiutaleiksi ja lisää muiden ainesten sekaan. Sekoita seos tasaiseksi.

    3. Kaada seos alumiinifolion päälle ja taputtele pitkulaisen murekkeen muotoiseksi. Kääri mureke folioon ja varmista, että molemmat päät on suljettu tiiviisti. Paista kuumassa uunissa noin 30 minuuttia.

    4. Keitä muna sillä välin kun mureke paistuu ja sekoita munaan persilja, anjovikset, kaprikset, öljy ja hyppysellinen suolaa. Lisää jogurtti ja sekoita hyvin maukkaaksi sileäksi kastikkeeksi. Anna murekkeen jäähtyä ja viipaloi se sitten salaattipedille. Lusikoi kastike päälle.

Klikatuimmat reseptit